Urmas Sisask (1960-): Yleiset luomissanat (Words of Creation)
Jouni Kaipainen (1956-): Des Flusses Stimme, Ein Requiem für Chor a cappella
Kaija Saariaho (1952-): Tag des Jahrs
Erkki-Sven Tüür (1959-): Inquiétude du Fini
Tapiola Chamber Choir
Ostrobothnian Chamber Orchestra
cond. Hannu Norjanen
Reviews • Arvioita
Clusters af clusters
A more highly contrasted of Finnish and Estonian contemporary choral music – all four pieces commissioned by the Tapiola Chamber Choir – would be difficult to imagine, and it works wonderfully well. It made sense to start with the most deliberately ‘primitive’ of them, the fifteen-minute Words of Creation (1994) by Urmas Sisask (b. 1960), who (here, at least) follows the example of Veljo Tormis, the doyen of Estonian choral composers, in using the age-old regilaul as the basis for his work: alliteration, assonance, repetitive rhythms, stress of the first syllable of polysyllables, limited intervallic range, linked phrases passed between lead-singer and chorus, harmonic independence (that is, regilaul isn’t obliged to a particular key and can exist perfectly happily within a ‘scale’ of three pitches). Words of Creation is, in fact, an extended incantation, the repeated phrases hypnotically intoned over a carpet of dissonant clusters. Jouni Kaipainen’s booklet note (all four composers are allowed to talk about their composition themselves) explains the unusual nature of the commission that lay behind his Des Flusses Stimme (1997), which he labels ‘A requiem for a cappella chorus’: Jeremy Parsons, whom many of us remember as an ardent defender of Finnish music, gave him four texts, two in Swedish, two in German, and asked him to set them to music – not specifying a deadline in his request. Parsons’ death, from AIDS, shocked Kaipainen as much as it did the rest of us: unknown to Kaipainen, Jeremy had commissioned the requiem for himself, and the subsequent Tapiola commission allowed Kaipainen to honour that debt. The music he called into being manages to be passionate and severe at the same time: dissonant, highly chromatic, tough – but luminous withal.
Surprisingly, Kaija Saariaho’s Tag des Jahrs (2001), which sets Hölderlin, is relatively traditional in its musical language – though she does add electronics. She explains that the inspiration came from a friend who lost a sense of time and space after a brain haemorrhage; as a result, the text ‘begged to be given an archaic choral treatment’, its timelessness enhanced by the sounds of nature in the electronic part, which also treats human voices. Mind you, Saariaho’s language has been growing more straightforward over the years; its lyricism here is no surprise.
Finally comes Inquiétude du Fini (1992) by the leading figure among younger Estonian composers, Erkki-Sven Tüür. At the time of this piece Tüür’s music was characterised by an openness to disparate materials (it’s much more developmental these days): clusters, diatony, serial writing, straightforward melodic shapes. Tüür’s skill lies in his binding together these disparate elements into a style which accommodates them all entirely naturally, animated with a bouncing rhythm that has its origins, much more distantly than with Sisask, in the Estonian minimalist tradition that grew from regilaul. None of this is easy music to sing, but the Tapiola Chamber Choir are as nimble, and as secure, as chamois.
Martin Anderson, Finnish Music Quarterly, May 20, 2005
Helgjutet, fräscht i ny körrepertoar
Projektet Tapiola Originals med musik från Östersjöområdet är en kulturgärning, som nu lyckligtvis skivdokumenterats, skriver Hbl:s recensent Mats Liljeroos.
Tapiola Kammarkör är en flitig beställare av ny musik och projektet Tapiola Originals med musik från Östersjöområdet är en kulturgärning, som nu lyckligtvis skivdokumenteras. Två estniska och två finländska tonsättare ställs här mot varandra och kontrasterna kunde inte gärna vara större.
Urmas Sisask (f. 1960) och Erkki-Sven Tiiiir (f. 1959) är de mest kända estniska tonsättarna i sin generation och trots vissa gemensamma rötter är skillnaderna avsevärda. Sisask tillämpar ett slags sfärernas harmoni i sina tonalt baserade postminimalistiska texturer, medan multistilisten Tüür lika gärna nyttjar modernistiska som tonala ingredienser i sin omedelbart kommunicerande musik. Så t.ex. i Inquiétude du Fini (1992) för kör och kammarorkester till landsmannen Tonu Önnepalus lyrik, där en mångbottnade texten får en motsvarande auditiv skepnad. Sisasks Yleiset luomissanat (1994) sällar sig åter till de Kalevalainspirerade verk som i parti och minut sett dagens ljus även hos oss och som, den fagra vokalsatsen till trots, nog klingar snäppet förutsägbart.
Kaija Saariaho har i sviten Tag des Jahrs (2001) i sin tur låtit Hölderlins lyrik inspirera till en legering av en rätt konventionell körsats och ljudband, som ger ett allt annat än förutsägbart intryck. Det är tveksamt om texttolkningen i sig är betjänt av de elektroniska effektema, men resultatet är onekligen fascinerande.
Intressant nog står modernistiske konvertiten Jouni Kaipainen för skivans ”modernast” klingande vokalsats, där en ställvis rätt snårig atonal textur närapå kommer åt att skymma pregnansen i Ekelöfs, Rilkes, von Schoultz och Hesses poem.
Vokalrequiemet Des Flusses Stimme (1997) beställdes av Jeremy Parsons för sin egen bortgång, men uppfördes i sin helhet först i samband med TK:s 20-årsjubileum i höstas.
Den avslutande ”titelsatsen” skrevs först och är den ambitiösast upplagda, fruktbarast varierade och rent musikaliskt mest tillfredsställande. Det är knappast någon vild gissning att Hagalundskoristerna fått se en hel del blod, svett och tårar utgjutas innan detta program suttit som gjutet ocn framför allt Kaipainenstycket med sin intrikata stämväv lär ha krävt sin tribut.
Nu sitter dock allt nog så föredömligt. Harmonibildningen är helgjuten och klangen fräsch, den emotionella skalan är föredömligt bred och Hannu Norjanen dirigerar musikaliskt och flexibelt.
Mats Liljeroos, Hufvudstadsbladet, 20 April 2005
Tapiolan Kamarikuoro ei pelkää vaikeita teoksia
Tapiolan kamarikuoro ei ole tinkinyt ohjelmistonsa vaativuudesta. Yli 20-vuotisen taipaleensa merkiksi se on koonnut levylle kantaesittämiään teoksia.
Urmas Sisaskin kalevalaisissa Yleisissä luomissanoissa kuoron tosi osaaminen pääsee Hannu Norjasen johdolla oikeuksiinsa. Laulamisessa on ammatillinen ote: sanoista saa selvää, puhtaus on hyvä, dynamiikka monipuolista, sointi avointa ja täysiäänistä.
Jouni Kaipaisen Des Flusses Stimme (Virran ääni) on visaisempi pala. Kuoron suoritus on 95-prosenttinen, mikä on huippuvaikeassa a cappella -teoksessa kunnioitettava saavutus. Des Flusses Stimme on kuitenkin sikäli pirullinen, että vasta viimeiset viisi prosenttia saavat sen kukoistamaan. Teos on omistettu Jeremy Parsonsin muistolle. Parsons tilasi sen omaksi requiemikseen, mutta tilausta hyväksyessään Kaipainen ei saanut sitä tietää ja tajusi asian vasta Parsonsin kuoltua. Neliosainen teos jakaantuu kuin renessanssimotetti konsanaan paikoin 24 ääneen, ja musiikin yleisen pidättyväisyyden johdosta muutkin vaikeudet ovat pikemmin kätkössä kuin hätkähdyttävästi pinnalla.
Kaija Saariahon Tag des Jahrs (Vuodenajat) liittää kuoron rinnalle rikkaan, puhetta sisältävän elektroniosuuden, jonka kummitusmaiset soinnit luovat surrealistisen tunnelman.
Erkki-Sven Tüürin Inquietude du fini (Lopun levottomuus) yhdistelee vastakkaisia maailmoja, minimalistista toistoa, spektriharmonioita ja weberniläistä aforistiikkaa. Arkaaisesta kuoro-osuudesta tulee mieleen Stravinskyn Psalmisinfonia.
Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat, 19.7.2005
Viime vuonna 20-vuotisjuhliaan viettänyt Tapiolan Kamarikuoro on jo pitkään lukeutunut suomalaisten laulajistojen aateliin. Kuoro on esittänyt vaativaa ohjelmistoa sekä sellaisia isoja kokonaisuuksia, joita eri juuri muut esittäjistöt Radion kamarikuoron rinnalla ole tehneet. Sibeliusta, Pendereckiä, Schütziä, Brahmsia sekä suomalaista nykymusiikkia.
Viime mainitulla linjalla liikkuu ohjelmisto myös kuoron uudella levyllä. Suomalaisnimien ohella levyn säveltäjiä ovat virolaiset Urmas Sisask ja Erkki-Sven Tüür. Suomalaiset teokset ovat Kaija Saariahon Tag des Jahrs eli Vuodenajat sekä Jouni Kaipaisen Des Flusses Stimme (Virran ääni).
Vuonna 1997 valmistunut Kaipaisen teos on viime vuosien haastavimpia uusia suomalaisia kuoroteoksia. Teoksen alaotsikkona on requiem ja se on omistettu musiikinkustantaja ja toimittaja Jeremy Parsonsille. Kaipaisella on luonteva tapa kirjoittaa kuorolle sekä ottaa huomioon käytännöllisiä aspekteja laulettavuuden suhteen. Teoksessa on rikas harmonia ja selkeitä melodisia kaarroksia, mitkä seikat helpottavat kuorolaisen antautumista musiikin virran vietäväksi.
Tapiolan Kamarikuoro vastaa näihin haasteisiin innolla ja huolellisella paneutumisella. Lopputulos on kauniisti ja yhtenäisesti soivat kuorotekstuuri.
Heikki Valsta, Yleisradio, Uudet levyt -ohjelma, 16.4.2005
Urmas Sisaskin Yleiset luomissanat avaavat levyn valoisalla ilmeellään. Jouni Kaipaisen Des Flusses Stimme (Ein Requiem für Chor a cappella) on avoimen kuulijaystävällinen, Kaija Saariahon Vuodenajat luonnon, lintujen, lauluäänen sekä nauhamusiikin salaperäinen kalenteri. Erkki-Sven Tuurin Inquietude du Fini on puolestaan mielenkiintoinen lähikuva musiikillisen prosessin arvaamattomista mahdollisuuksista. Äänite on kuorolaulun ystävänpalvelu, mutta myös varautuneemmalle kuulijalle hyvin merkitty reitti kohti uusia äänellisiä maailmoja. Valkopyykin puhdasta kuorolaulua on aina ilo kuunnella. Siksi tässä yhteydessä onkin turha ryhtyä esittämään vastaääniä tyylillisten periaatteiden suhteen. Pelkästään oman lajityyppinsä mestaruus on jo saavutus ja saa kuulijan hyvälle tuulelle. Sekakuoron tarkkaan harkittu tyyliihanne ja rikassävyinen sointi tuottavat sekä musiikillisesti muotopuhtaan että kuulijaystävällisen tuloksen. Ainahan asia ei suinkaan näin ole. Jos näet toinen voiton toisesta ottaa, jo toinen häviää. Ja kokonaisuus siinä tietysti eniten tappiolle jää.
Matti Sauramo, Opettaja, No 21/2005
Etevimmillään Suomen kuorot pystyvät tällaisiin kulttuuritekoihin. Tapiolan Kamarikuoro on ansaitulla ammattiylpeydellä pakannut neljältä nykysäveltäjältä tilatut teokset pakettiin, joka osoittaa, että uuden musiikin kanssa pärjäävät muutkin kuin YL, RKK ja Kampin laulu.
Aloituskappale, Urmas Sisaskin Yleiset luomissanat, on tyypillistä kalevalahuttua à la Tormis ja sellaisenaan kiitollista sekä kuunnella että laulaa. Tarkkaan puntariin espoolaiset joutuvat Kaipaisen Des Flusses Stimmessä. Vaikuttavan teoksen loppupuolen vellova kuviointi alkaa vaatia pinnistelyä jo sekä kuorolta että kuulijalta, mutta lopun duurisointu palkitsee. Saariahon rikas sointimaailma kiehtoo välittömämmin, mutta parhaimmillaan kuoro on päätöskappaleessa, Erkki-Sven Tüürin kantaatissa, joka yhdistelee pärtiläistä minimalismia jälkisarjallisuuteen.
Erityiskiitoksen Tapiolan Kamarikuoro ansaitsee yhtenäisestä äänenmuodostuksesta, joka kurottaa kohti Keski-Euroopan ammattikuorojen täyteläisyyttä.
Kare Eskola, Rondo, No 6 Kesäkuu 2005
